Luonne

Tiina on hurjan herttainen ja mukava. Hänen mielestään koulu on tarpeellinen paikka, sillä ilman sitä ei pääse naimisiin. Joskus Tiina hermostuu, kun me emme kuuntele hänen neuvojaan. Itse asiassa hän on aika usein hermostunut. Tiina on tosi tavallinen. Hän on niin tavallinen, että se on jo epätavallista.

Älykkyys

Tiinan mielestä älykkyys ei ole kovin tärkeää. Maalla hän on ihan yhtä älykäs kuin kaikki muutkin, mutta merellä hänestä tulee nero. Niin kuin silloin, kun me olimme opettajan ja oppaan kanssa purjehtimassa Paterockilla. Silloin Tiinasta tuli sankari ja hän pelasti meidät kaikki. Tiinan mielestä sekin oli tosin ihan tavallista. Tiinalla on suolaisen veden aivot.

Kaverina

Tiina on mutkaton ja hyvä kaveri. Hänen kanssaan voi leikkiä niin kotia kuin piilostakin. Tiina on luotettava ja hyvä ystävä, jonka kanssa voi jakaa ilot ja surut. Hänellä on myös aina hyviä neuvoja kaikkiin ongelmiin, mutta erityisen hyvin hän osaa neuvoa merenkulkuun liittyvissä pulmatilanteissa.

tiina

Tiina